Miten tuntuukin, että kaikki on yhtä suurta sekamelskaa? Elämässä on näköjään vaiheita, kun tuntuu että kaikkien asioiden eteen on ponnisteltava ja annetava kaikkensa, että ne onnistuu ja sujuu. Ja tarkoitan nyt niitä arkipäiväisiä asioita, jotka toistuvat joka päivä. Kun käy duunissa, käy treenaamassa ja on perhe, niin aika on koko ajan vähissä. Arki on yhtä säntäilyä paikasta toiseen, tai ainakin mun arki tällä hetkellä. Hirveä kiire koko ajan ja sama toistuu joka päivä. Kyllä näiden asioiden takia huumorintaju on todellakin koetuksella. Ja kaikki muukin. Eikä elämä tosiaan ole pelkkää juhlaa!
Omien unelmien eteen on kuitenkin painettava duunia. Motivaatio on aika mainio sana kaikkeen mitä elämässä tekeekin. Jos se on kunnossa on aika paljon jo hyvällä mallilla. Itse olen aina ollut positiivinen, avoin ja motivoitunut. Kaikki uusi kiinnostaa ja mitä enemmän uutta ja mielenkiintoista, niin sitä enemmän motivaatiota. Motivaatio syntyy kohdallani myös osaamisesta, mitä enemmän osaan ja pystyn esim. opettamaan toisille, sitä enemmän motivoidun.
Kaikkein kauheinta olisi se, jos en saisi olla oma itseni. Itseään ei pidä, eikä saa muuttaa vain sen takia, millainen joku toinen haluaisi sinun olevan. Siitä ei seuraa muuta kuin katkeruutta ja pahaa mieltä, myös osittain valheellista elämää, sillä ethän ole oma itsesi, vaan toisen halusta aivan toisenlainen, ehkä omasta miellyttämisen halusta päätynyt siihen tilanteeseen. Kyllä muutoksen halun pitää tulla omasta itsestään, tai jos muuttaa itseään jonkun toisen halun takia, pitää sen muutoksen tapahtua myös omasta halusta. Omalla kustannuksella ei myöskään kannata joustaa ihan kaikissa asioissa toista miellyttääkseen, vaikka olisi kuinka mukautuvainen ja joustava ja haluaisi asioiden "luistavan" niin jos siitä tulee itsensä ja halujensa kanssa taistelua, niin ei kannata pidemmän päälle.
Kriisi on koko elämää koetteleva asia, joka tuntuu elämän joka osa-alueella. Mulla se taitaa olla juuri nyt kovimmillaan. Mutta kuitenkin oma positiivisuus paistaa läpi kaikesta siitä negatiivisesta, mikä on kerääntynyt jonnekkin sisälle ja tiedän, että se valoisakin päivä ja elämänvaihe on jossain vaiheessa edessä varmasti.
Tarkoitukseni ei ole valittaa asioista, vaan tuoda arkea esille realistisesti. Journalistiikkaa opiskeleva ystäväni halusi haastatella minua erääseen juttuunsa ja puheena olikin blogeissa esiintyvä yltiöpositiivisuus ja jatkuva hullunlainen hypettäminen kaikista asioista elämässä. Kaikki ei ole aina niin SuperHyper ihanaa, se on elämää ja ihan normaalia!
Parina viikkona olen joutunut jättämään 1 treenin/viikko väliin ja hoitamaan muita asioita. Päähänhän se ottaa, mutta näin on tehtävä, jos tilanne vaatii. Muuten todella tykkään mun uudesta treeniohjelmasta ja on kivan monipuolinen ja vaihteleva. Nyt ihan normisti eteenpäin.
Paistaa se aurinko joskus risukasaankin! Keep on going!!
Rita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti